Kolme viikkoa aukkia

by




Kolmen viikon kuulumiset yhdeltä istumalta

Viimein pääsen hengähtämään ja kirjoittamaan. Tässä viikonloppuna olen pääosin keräillyt niin itseäni kuin työasioiden sikinsokin roikkuvia naruja takaisin noukkareihin. Tätä kirjoittaessa soivat mm. kappaleet Aikakoneen Odota, Keltainen, Opettelen Salaa, Caaterin Dance With You ja tietenkin kestosuosikki Vivaldin Four Seasons.
Viimeviikko meni aika pitkälti adenoviruksen karussa kohtelussa, mutta nyt tuntuu siltä että sekä keho että mieli ovat haavoistaan parantuneet ja asiatkin on taas saatu järjestykseen. Eli tämän pidemmittä puheitta sitten siihen asiaan.


AUKin eka viikko

Oli aikamoinen kulttuurishokki. 2.PionK:n kovaan mutta toimivaan järjestelmään tottuneelle pinohiirelle moni asia tehtiin ihan eri tavalla ja omasta mielestäni ainankin alkuun ihan päin persettä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka se että sisäjalkineiden kanssa ei saa käyttää sukkia ellei käytä M05 housuja. Toisekseen sisäjalkineita ei käytetä enään oppitunneilla, vaan jalkoja hikoilutetaan sen 15 tuntia nahkavarsisaappaissa ja sekös tekee kutaa meikän muutenkin niin "kuiville" jaloille. Noh, tottumuskysymyksiä ne vaan on eikä niistä auta sen enempää itkeä. 7 viikkoa suunnittelin tässä nykyisessä putkassa viettäväni, eli se nyt menee vaikka miten päin päällään seisten.

Viikon ohjelma painottui oppitunteihin ja aika pitkälti tetsaamiseen. Ohjelmamme mukaan heti alkuun käydään läpi taistelukoulutus ja atah. Maanantaina harjoittelimme ryhmän hyökkäystä ja puolustusta lähimetsässä. Tiistaistakin tuttu kouluttaja poistutti meitä aika monta kertaa 75 metriä taakse varustuksessa. Lopuksi tokaisi vain että kiva nähdä kun nuoret miehet hengästyy muustakin kun bilettämisestä, hehe.

Tiistaina ammuimme ATT:n toistamiseen, ja se meni ihan hyvin. 11/12 osumaa takasi erinomaisen tuloksen ja kuntsarikin olisi tuosta tietenkin tullut ellei p-kaudella olisi sellaista jo tullut. Ampumaradalla tutustui erääseen kouluttajaamme joka tiputti minut penkiltä kyllä ihan totaalisesti. Sain maanantaina aamulla sähköpostin jossa Suomen Yrittäjät lehden toimittaja pyysi minua soittamaan puhelinhaastattelua varten aiheesta yrittäjä intissä. Kysyin ystävällisesti ja asiallisesti kouluttajalta voisinko ruokatauolla tai sopivan hetken tullen soittaa toimittajalle, johon kouluttaja vastasi kysymyksellä onko asia käsketty. No ei tietenkään päällikön käskemä tai mitään. Vastaus oli kutakuinkin että "No vittu sä sitten millekkään toimittajille ala soittelee.". Totesin että tämä selvä ja jatkoin matkaa. Sama kouluttaja haukkui samaisena päivänä vielä pari muuta kurssilaista helvetin tolloiksi, juoksutti yhden kaverin 4km hakemaan pakkinsa ja toisen ympäri ampumarataa. Ei jäänyt kovin hyvä kuva tuosta kouluttajasta, sillä käytös oli sen verran ylimielistä ja urpoa että kunnioitusta tai arvostusta ei kaveri osakseen saanut, vaan koko joukkueen lähinnä vittuuntumaan. Tapansa kullakin, mutta ei se vitutus millään muotoa ATT:n tuloksia paranna, päin vastoin.

Keskiviikko - perjantai -akselilla jatkoimma taisteluharjoituksia ja istuimme myös reilusti oppitunnilla ryhmän johtamiseen liittyvän teorian puitteissa. Muistiinpanoja tein jo ekalla viikolla ihan käsittämättömän määrän, joka osoittautui ihan hyväksi ratkaisuksi. Perjantaina pääsin lomille, mutta olin sen verran naatti etten mitään ehtinyt tänne kirjoitella.
Viikon aikana jossain välissä - en yhtään muista missä - juostiin myös coopperi. Sain tulokseksi 2600 johon olen jo aika tyytyväinen. Lähtötaso taisi olla 2290 eli kehitys oli hyvää. Saas nähdä jos kolmen tonnin hujakoilla mentäis tuolla loppuvodesta, se olisi ihan hyvä, muttei mikään suuri tavoite kuitenkaan.


AUK 2. viikko: ATAH ja Kelojen yö

Kakkosviikko menisikin sitten metsässä AUKin TaisteluAmmuntaHarjoituksessa. Heti maanantaiaamuna aloimme leirivalmistelut. Pääsin jälleen hannuhanhen tuurilla leirin ajaksi ryhmänjohtajaksi, ja olin siihen pestiin todella tyytyväinen. Vertaisjohtotilaisuuksiahan aukki on käytännössä kokonaan täynnä, mutta ATAH ja kelojen yö ovat yksiä niistä parhaista paikoista kun verrataan syömään viemiseen ja muuhun kasarmilla tapahtuvaan peruspuurtamiseen. No ei muuta kun oma materiaali pakettiin, ryhmän materiaali laskettavaan muotoon ja sitten autoon.

Matka jatkui illalla kohti Pahkajärven ampuma-aluetta. Aluehan oli vallan hieno, olisi ollut jopa puiset teltan alle laitettavat lavetit ettei tarvitsisi maassa nukkua, mutta ne olivat meidän teltoillemme liian isot. Telttapaikat olivat kuitenkin hyvät, eli niihin oli ajettu varta vasten hiekkaa johon teltta oli hyvä pystyttää.

Illalla taivaalla loisti todella kirkas ja hieno tähtitaivas. Kun olimme saaneet teltan kasaan jäin hetkeksi ihan tuijottelemaan sitä kunnes heräsin siihen että pitäis varmaan tehdä kipinävuorolistat. Ruksasin kasaan listan ja annoin itselleni erään pikkutuntien vuoron.

Eka leiriaamu alkoi kapteenin puhuttelulla, joka jatkui niin että harjoittleimme teltasta nousemista ja kolmiriviin järjestymistä kunnes vauhti miellytti kapteeniamme. Sen jälkeen harjoittelimme teltan kasaamisen ja purkamisen aikamääreisiin mennessä. Se sujui hyvältä ryhmältämme yllättävän hyvin, joskin vaati kyllä vähän väliä patistamista ettei homma mene jutusteluksi tai tumput suorina seisoskeluun. Osa ryhmän jäsenistä yllätti positivisesti ja kysyi: mitä seuraavaksi sen sijaan että olisivat vaan menneet valmiustilaan.

Päivän ohjelmassa olivat ryhmän hyökkäysammunnat. Siirryimme radalle, ja etenisimme ryhmä kerrallaan niin että yksi on levossa, yksi hyökkää, ja yksi seuraa hyökkäävää ryhmää. Ensimmäisellä ryhmällä meni tavoitteeseen pääsyyn yli puoli tuntia. Meidän ryhmä veti sen noin 18 minuuttiin ihan loistavalla sykkeellä. Harkkavedosta tuli paljon hyvää palautetta niin ammunnan johtajalta kuin varapäälliköltämmekin. Ruokailun jälkeen edessä oli kova veto. Olin jo harkoissa huutanut käskyt niin että verisuoni meinas katketa, joten nappasin vähän buranaa jo ennakkoon. Lipastimme reippaasti kovia ja siirryimme lähtökuoppiin. Annoin hyökkäyskäskyn, tein pienet viilaukset strategiaan, ja sanoin jätkille että nyt vedetään homma niin himaan kun olla ja voi. Ja voi kyllä, ryhmähän oli kuin mikäkin swat-yksikkö, sillä kaikki eteni ja piti ajatuksen mukana hommassa niin että saimme lopussa kuulla suorituksen olleen esimerkillinen ja viikon ajalta paras. Kapteenikin innostui jälleen kehumaan meitä. Oli hieno olla mukana ryhmässä joka suoritui ja jossa kaikilla oli päämäärä saada ne jantterit nurin ja päästä tavoitteeseen.

Onnistuneet kaksi settiä myös nostivat ryhmähenkeä aikalailla, ja loppupäivä meni mukavasti jutustellessa ja taistelun kohokohtia kerratessa. Illansuussa kävimme vielä heittämässä kovat käsikranaatit.
Illalla pääsimme peräti Pahkajärven pieneen sotkuun ja saunaan. Teki kyllä hyvää.

Toinen leiripäivä koostui ryhmän puolustuksesta valoisalla ja pimeällä. Annoin aluksi perus puolustukseen ryhmittymiskäskyn, mutta tarkensin sitä vielä maastonkohdilla ja ohjeilla vähän myöhemmin sillä edellisen päivän hyvät tulokset pakottivat riman korkealle tänäänkin.
Perusvarmoja suorituksia tuli kummastakin ilman möhläyksiä tai kummempia kohokohtiakaan. Partionjohtajat ja tietenkin minä saimme yöpuolustukseen vaihtaa omat RK62:mme valonvahvistimella varustettuihin RK95 malleihin. Siinä alkoi fiilis olemaan jo aika eliitti kun maisema näkyi vihreänä ja valojuovat singahtelivat sikin sokin taistelukenttää. Saimme myös parisenkymmentä valorakettia.
Paikalle tullut everstiluutnantti ja kouluttajat antoivat jälleen hyvää palautetta toiminnastamme. Minkäs sille mahtoi kun oli hyvä tiimi.

Kolmantena päivänä nousin kuolleista sillä olin nukkunut aika huonosti. Makuupussi oli lipsahtanut pois päältä ja heräsin keskellä yötä siihen että oli muuten ihan perkeleen kylmä. Eräs kipinämikko ei sulkenut kaminan luukkua kunnolla joten pieni tukehtuminenkin meinasi käydä kun savut tulivat sisään.
Päivän ohjelmassa oli räjähteiden käsittelyä. Ryhmät saivat eri tehtäviä, ja meidän ryhmämme sai sirotemiinoitteen raivauksen. Viisi 400gr TNT-palikkaa siis aseteltiin "miinojen" viereen jotka sitten räjähdyksen voimasta joko räjähtäisivät tai ainankin lentäisivät kiertoradalle.
Koko muu joukkue oli jo kiivennyt 25m korkean hiekkavallin päälle 200 metrin päähän turvaan katsomaan kun itse otin aikatulilangan käteen ja sytytin sen. Sitten alkoikin aikamoinen juoksu mäen päälle. Meinasi vähän mäessä hapottaa kun siinä valuvassa hiekassa 25m matkasta tulee helposti 50 metrin matka likumisineen. Päällä jäin katselemaan tantereelle, ja melkoinen mossaus sieltä kentältä kyllä tuli. Muidenkin ryhmien räjähteet mm. kannon raivaukseen ja puun katkaisuun räjäytettiin heti perään.

Ihan kiva päivä, mutta olishan nuo paukut isompiakin voineet olla.
Illalla meinasi porukkaa sitten jo vähän hajottaa. Ruokailulinjaston purkajat olivat ilmeisesti epähuomiossa jättäneet edellisen päivän ruokailualueen 8km päässä roskaiseen kuntoon, ja meille puettiin päälle kaikki maallinen mukana oleva omaisuutemme, eli sirpa, tst-liivi, ase, kypärä, päiväreppu ja iso rinkka jossa olikin jo vaikka mitä. Yhteensä aika perhanasti painoa. Meille kerrottiin että lähtisimme hakemaan roskat pois kävellen, ja lähdimmekin kävelemään. Onneksi ei nyt ihan 8 kilometriä, sillä teimme noin kilsan lenkin jonka jälkeen kersantti kysyi kenellä on vielä hauskaa. 8 kilometrin matka ei olisi aikatauluun kyllä mahtunutkaan sillä kelojen yö oli alkamassa muutamien tuntien päästä. Siirryimme Konkarinmäkeen jossa valmistelimme yötä ja hengailimme sinne puolille öin.

Kelojen yö - tuo elävien kuolleiden yö. Kolme huonosti nukuttua yötä takana, ja täysin uneton edessä. Seitsenhenkinen ryhmäni lähti toiseksi viimeisenä liikenteeseen yön pimeyteen. Kaverit olivat jo nyt väsyneitä, mutta pysyivät kyllä hereillä. Katselin karttaa että kas noin kilsan päässä olisi maali, täähän on ihan helppo nakki kun tosta seurataan tota tietä ja sen jälkeen tota tietä... Paskat! Siinä missä kartassa kulkee vain muutamia teitä, on niitä kyseisessä metsässä noin parikymmenkertainen määrä enemmän. Kysehän on harjoitusalueesta jossa ajetaan ahkerasti paseilla, raseilla ja vaikka minkälaisella kalustolla. Suunnistaminen karttaan merkittyjen pienempien teiden mukaan tuotti meille alkuun pari virheliikettä ja menetimme aikaa. Suunta oli kyllä oikea emmekä joutuneet palaamaan, mutta teimme lenkkiä turhan kaukaa niitä mukamas teitä seuraten. Vaihdoin taktiikkaa ja määräsin ryhmän joko tauolle tai etenmään kohteeseen x sillävälin kun itse tiedustelin maaston suhteessa isompaan tiehen joka erottui selvästi muista. Tällä tavalla pääsimme hyvin kohteeseen. Ylitysten tekeminen oli aika haastavaa ja hidasta, mutta minkäs sille mahtoi. Saimme yön aikana kaksi rastia vedettyä, yhteensä viisi kelaa kaapelia eli noin 2.5 kilometriä. Paras tulos oli 6 kelaa.

Aamu kuudelta kakkosrastin päässä alkoi kaukaisuudesta kuulua vasen.... vasen... vasen... olimme ihan kivenheiton päässä kasarmialueesta, ja nuo kotoisat soundit piristivät meitä kummasti. Keräsimme kaapelimme pois, ja olimme myös toiseksi nopein ryhmä. Söimme aamupalaa jonka jälkeen raahasin näkemäni havun erään männyn juurelle ja nukahdin kuola suupielestä valuen vasten honkaa.

Eikä se siihen loppunut. Havahduin siihen että minut tökkästiin hereille. Pakkailimme isot reput autoon ja järjestäydyimme taisteluvarustuksessa kolmiriviin. Pidimme hiljaisen hetken talvisodan sankareille.

Hetken päätyttyä saimme tietää, että emme menisikään autoilla kasarmille. Juoksisimme. Porukka oli silminnähden huonokuntoista, mutta se oli homman ideakin. Kersantti totesi että jos rukkiin tai upseerin uralle mielii niin kannattaa olla kärkikahinoissa. Matkaa kasarmille noin 2.5 kilometriä tietä pitkin.
No ei muuta kun juoksemaan. Olin ihan varma että jäisin kuin tikku paskaan, mutta kappas ei se vauhti täydessä taisteluvarustuksessa leirin ja kelojen yön päätteeksi muillakaan päätä huimannut. Päätin että nyt vedän sitten viimesetkin mehut tästä kropasta. Noin viidestäkymmenestä jätkästä sijoituin seitsemänneksi, eli tupakoivalle intin mittapuun mukaan vanhukselle vissiin ihan hyvin. Viimeiset askeleet ennen jopovajaa olivat sellaisia että etureidet kramppasivat, ja lysähdin vasten vajan seinää joka toimi maalina. Oli kyllä hyvä fiilis maalissa kun tankki meni niin höyryille kun vain voi.

Lisää hajotusta. Viikko-ohjelman mukaan meillä olisi ohjelmassa välinehuolto, ei muuta. No siihen oli tullut muutos. Sen sijaan että olisimme päässeet suihkuun tai nukkumaan, huolsimme parikaapelit pihalla ja teimme kaikenlaista täytettä kuten kokovarustarkastuksen. Pääsimme sotkuun viimein varttia vaille kahdeksan illalla. Uni tuli kyllä hyvin sinä yönä.

Johtajatehtävärata lauantaina. Lauantain ohjelmassa oli johtajatehtävärata ja pari koetta. Aika löysä päivä ja oli kyllä hienoa herätä punkasta ja päästä ihan oikealle aamupalalle. Johtajatehtävärata meni osaltani mallikkaasti, eli yhtä vaille täydet pisteet. 17/18 jos en väärin muista. Kokeet menivät santsarin mukaan myös erinomaisesti. Fiilis oli kieltämättä hyvä, sillä yhden viikon aikana oli pisteitä ropissut ihan hyvin, ja moni jatkovalintoihin vaikuttava asia oli hyvin hoidettu ja takanapäin.

Sunnuntaina alkoikin kuume. Kuumetta oli 39 astetta ja olokin sen mukainen. Paulan piti aluksi tulla käymään, mutta soitin ja sanoin että ihan turha mua on moikata kun en jaksa yhtään mitään. Olin illalla ollut melkein tunnin suihkussa kun palohälytys alkoi soimaan. Ajattelin että ei vittu, joku saakelin harjoitus taas. Porukka huuteli jotain käytävällä, ja eräs tuli kertomaan että takaisin tupiin vaan. Jatkoin suihkuttelua. Sitten tuli toinen kaveri ja sanoi että ei harjoitus olekkaan, eli ei muuta kun kamaa niskaan vaan. Kuivasin itseni ja kävellessäni päivystäjän pöydän ohi kysyin vielä että onko kyseessä harjoitus, kun ei nyt kuumeessa kiinnosta lähteä kylmettämään itseään metsään. Kyseessä ei ollut harjoitus, vaan palaneet popcornit, haha.


Kolmas viikko - kuumeviikko

Maanantaista keskiviikkoon vietin ihan suosiolla punkassa, mutta ei olisi pitänyt. Maanantaina ja tiistaina veksistä sai automaattisen VP:n, eli vapautuksen palveluksesta sille päivälle. Keskiviikkona ajattelin kuvion olevan saman, mutta jouduinkin hoitajan juttusille. Oloni oli jo parempi, mutta hoitaja mittasi silti suusta kuumetta 37,6. Päätti että laittaa minulle vielä VP:n ja torstaiaamuksi jälkitarkastuksen. Punkassa makaaminen alkoi jo tympimään, joten VMTL olisi ollut mieluisampi vaihtoehto, ja kaiken kukkuraksi torstaina pitäisi lähteä lomalle. Koitin levätä ja säästää itseäni oikein huolella koko keskiviikon, mutta torstaina mittauksessa tulos oli 37,3 kuumetta joten lomille ei kuulemma olisi asiaa. Tässä vaiheessa alkoi jo vähän hajottamaan kun kaksi viikkoa oli putkassa takana ja halu päästä jo kotiin lepäämään oli aikamoinen. No, perjantaina sitten uusiksi kuulemma. Torstain ohjelmassa ennen mittausta, eli kun onneksi sain osallistua palvelukseen, oli vielä kaksi koetta. Liikunnan teoria ja yleinen palvelusohjessääntö. Perstuntumalta eivät menneet kovin kaksisesti, mutta jälleen kerran santsareilta tuli kommenttia että todella hyvin menivät nuokin kokeet. Pointsit kotiin, se on tärkeintä.

Perjantaina pelasin varman päälle. Heti herätessäni vedin 1600 buranaa (joo, vähän overkill), söin todella tuhdin aamupalan ja painuin veksiin. Veksissä odottelin vuoroani, ja kun se alkoi lähestymään kävin juomassa reippaasti kylmää vettä ja pesin kädet. Jätin kädet vähän märäksi, sillä haihtuminen viilentää. Hengittelin suun kautta kuivatakseni sitä ja niinikään jäähdyttääkseni sitä. Hoitajan luona kun kuume mitattiin, varoin koskemasta siihen kielellä liikaa ja manasin suunnilleen henkiäkin siinä hetkessä. Tuloksena oli tasan 36 asteen lukema ja lomille aamu kahdeksalta. Pieni paikallisbussi kiersi valkealan ja monta kylää muistuttavaa rakennelmakeskittymää - matka oli todella hieno ja fiilis ihan katossa kun viimein pääsi lomalle.
Tästä viikosta viisastuneena en enään ikinä mene veksiin ellei kuumetta ole yli 39,5 tai jokin raaja poikki. Käytäntö on mielestäni huono, sillä moni varusmies osallistuu sairaana palvelukseen juuri siitä syystä että lomille ei pääse jos on kuumetta. Se ei ole kenenkään etu että palveluksessa ollaan sairaana, sillä taudit eivät parane vaan sitten ollaan vaikka kuinka pitkään pienessä kuumeessa palveluksessa tai saadaan pahimmassa tapauksessa jokin vakavampi seuraus aikaiseksi.