Auk1 lopun alkua

by




Pari viikkoa vierähti taas yllättävän nopeasti, tai jos tarkkoja ollaan niin reilu viikko sillä tätä kirjoitusta aloittaessa on vasta tokan viikon maanantai.


Toissaviikko

Viikko oli oppituntipainotteinen ja ohjelma meni ilokseni enemmän viestihommien pariin - radioiden kanssa räpeltämistä ynnä muuta päätelaitehommaa. Rakennettiinpa männäviikolla pitkälanka-antennikin.

Maanantaina saimme tietää siihenastiset valintapisteemme, ja olin ilokseni komppanian kärjessä 20 pisteellä kolmen muun kanssa. Heti perään kysyttiin pisteet omasta halukkuudesta ja otin siitä tietenkin helpoimmat neljä pistettä mitä kurssin aikana saa.

Loppuviikko torstaihin asti kului tosiaan viestiaselajin parissa radioita ja päätelaitteita opetellessa. Suoritukset toki arvosteltiinkin, ja olikohan keskiviikko kun asioista pidettiin myös teoriakoe.

Pitkälanka-antennin rakentaminen oli eräs melko hauska ulkorasti - ainankin jälkeenpäin ajatellen sillä taivaalta satanut räntä latisti fiilistä oikein urakalla. Sain oman antennini hyvin pystyyn aikamääreissä ja sain täydet pojot, mutta muilla olikin vähän vastoinkäymisiä. Heittopainot ja narut tuppasivat sotkeutumaan puihin oikein urakalla, ja kouluttajamme teki viimein pokasahasta ja gandalfin sauvaksi kutsutusta noin 5m pitkästä teleskooppivarresta teipin avulla oksasahan jolla narut saatiin viimein alas.

Lomille pääsin jo torstaina, sillä olin anonut perjantain vapaaksi. Perjantai olisi koostunut tupakaappi- ja siisteustarkastuksesta, kokovarustarkastuksesta sekä taisteluvälinetarkastuksesta. Varsinaista koulutusta tai muuta tärkeää ei päivä tarjonnut joten sain sen helposti vapaaksi. Bussinvalvojan pestikin tuli, ja olen laskelmieni mukaan yhden edestakaisen matkan päässä kuntsarista.


Viikonloppuna sitten töitä - ja paljon

Perjantaina kävin taas firmalla kääntymässä ja esittelin nopeasti tekemäni ostotilausjärjestelmän. Samalla sivuttiin mainontaa, yleisesti tärkeitä good-to-know -asioita ja kuulumisia.

Heti kotiin päästyäni alkoikin aikamoinen koodaaminen ja ostotilausjärjestelmä eteni melkoista vauhtia. Ostolaskut sekä lähetteet puuttuvat vielä, mutta sain nekin aloitettua ja mikä tärkeinä aika pitkälti suunniteltua. Kokonaisuutena myyntilaskutuksen peilikuvana toimiva ostolaskutus mahdollistaa katteiden ja kannattavuuden seuraamisen ihan yksittäisen tilausrivin perusteella. Tervetullut ominaisuus siis tälle hyvin matalakatteiselle alalle jossa tappion ja tuloksen raja on veitsenterävä.


Viimeviikko

Tämä on edellisen tapaan nelipäiväinen viikko, sillä pitkäperjantai on tietenkin vapaa.

Maanantaiaamuna saimme tietää kurssimme pisteet, ja ilokseni omani olivat tähän mennessä parhaat. Aukkia toki on jäljellä vielä muutama viikko, mutta kaikki pisteisiin vaikuttava on käsittääkseni käyty jo läpi joten ne ovat ja pysyvät. Valintapisteitä ropisi näistäkin ilokseni täydet neljä tuloksellani 120,86.

Viikon ohjelma koostui kolmesta osa-alueesta: E-aseman 12-metrisen maston käsittely, telttaralli trangialla ja auton ajattamisella maustettuna sekä päätelaitteisiin liittyviä hommia joita ei saa sen enempää avata.

Maston pystytys oli ihan mielekästä hommaa ja se sujui tiimiltämme oikein mallikkaasti. Teltan pystytys pehmeään hiekkaan vaakana satavassa rännässä ei sen sijaan ollut kovin kiva kokemus: telttakiilat eivät tietenkään pysyneet pehmeässä hiekassa kiinni lainkaan eikä niitä isoilla kivillä ollut kovin kiva sinne hakata. Loppuviimein olin kirjaimellisesti munia myöten märkä kun pari tuntia olimme kisamontussa touhunneet. Keskiviikko ja torstai olivat ylivoimaisesti parhaat päivät sillä niissä paneuduttiin itse päätelaitteisiin ja verkkoihin. Sisäinen nörttini heräsi ja IP-osoitteien ja pariteettibittien kanssa puuhastelu oli hyvinkin virkistävää armeijan perusarkeen verrattuna.

Torstaina kasasimme jo osan seuraavan viikon ha(r)joituksessa käytettävästä materiaalista. Kuusi metsäpäivää tulee sitten sykittyä, että pitäkäähän peukkuja ettei tule enään toista takatalvea tai mitään kauheita kaatosateita. Harjoitukset ja metsä ovat mielestäni ihan mukavia, mutta märkää vihaan todella paljon.


Kihlajaisia ja rennompaa juhlintaa

Perjantaina vietimme Pornaisissa virallisempia kihlajaisjuhlia oikein maittavien tarjoilujen siivittämänä. Lauantaina puolestaan pidimme rennommanpuoleiset bileet kodissamme Järvenpäässä. Oli kyllä hyvä porukka kasassa ja hieno että niin moni kaveri ja ystävä pääsi paikalle. Helmari loppui heti kättelyssä, eli sitä teemme sitten seuraaviin pippaloihin ainankin pari litraa ettei ihan heti lopu kesken, hehe.

Kohta onkin aika suunnata takaisin Vekaralle, eikä kotiinpaluusta ole oikeastaan tietoakaan. Maanantaina saamani epävirallisen tiedon mukaan muutto Haminaan on edessä 16 tai 17 päivä eikä sitäseuraavasta ohjelmasta ole mitään tietoa. Kirjoitan kyllä kuulumisia heti kun aika antaa myöten.