Tulin, näin, koin, seuraavaksi RUK

by




Täällä istun, yksin tuvassa, Vekaraa jäljellä kaksi aamua - lopullisesti tänään saamani tiedon mukaan. Fiilis on samalla haikea ja innokas, sillä vieressä pöydällä ovat jo RUK kurssia valmiina odottamassa upseerioppilaan salmiakkilaatat. Monta hyvää kaveria jää Vekaralle, suurin osa sellaisia joita en enään ikinä tule näkemään. Toisaalta on hienoa päästä pois paikasta jossa puolukat syövät karhuja, kesällä on 30 astetta - pakkasta, ja vesi sataa jääpuikkoina. Hamina on googlaukseni ja kuulemani perusteella kertaluokkaa mukavampi paikka, ja ylihuomennahan sinne jo siis pääsen.
Tänään soitin pääesikuntaan yhteyshenkilölleni ja hän kertoi että siirryn suoraan RUKista Santahaminaan Helsinkiin ja aloita työni pääesikunnassa. Sopii minulle!

No katsotaanpa sitten mitä edelliseen kahteen viikkon on mahtunut.

Johtamisjärjestelmäharjoitus - helppo alku ainankin

Kasaa teltta ja viestiasema, pura teltta ja viestiasema, toistakaa 5 kertaa. Tuo kuvaa yhdellä lauseella parhaiten leiriä jossa siis opettelimme viestiaseman perustamista ja käyttökuntoon laittamista. Leiri oli leppoisa kokemus sinänsä, ja ilmat suosivat meitä joten aurinkoisessa metsän siimeksessä ei ollut yhtään hullumpaa.

Perjantaina leirin viimeisenä päivänä koko kurssi otettiin käskynantomuotoon komppanian päällikön julkistaessa RUK valinnat. Vaikka tiesin olevani vahvoilla, oli tilanne silti jännittävä. Jännitys laukesi hyvinkin äkkiä sillä nimeni oli ensimmäinen joka huudettiin. Valintapisteitä sain 33/36 eli aika hyvät. Meidän oli määrä vastata "herra kapteeni" ja siirtyä erään kontin taakse, mutta tohkeissani unohdin moiset vastaukset ja singahdin sinne kuin nato-ohjus. Niin kyllä moni muukin joista osa jopa kaatui matkalla holtittoman iloisesta juoksusta. Oma sijoitukseni on ViestiRUK, Hallintalinja.
Saimme heti perään kuulla sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvä uutinen oli se, että 21-henkinen porukkamme joka sisälsi myös erikoisaliupseerikursseille valitut pääsisi kasarmille nukkumaan kun muut jäävät metsään. Huonompi homma oli se, että meidän tuli kantaa oman taistelu- ja kenttävarustuksemme lisäksi kaksi täydellistä telttakalustoa viestilaitteineen päivineen metsän läpi noin 3 kilometrin päähän kasarmille. Kuulostaa helpolta, mutta sitä tavaran määrää.... Reissuja teimme kaksi kappaletta, ja illalla kyllä uni maittoi.

Rakas ystävä, nuku kauniisti

Illalla kasarmille päästyäni luin Paulalta tulleen viestin jossa luki "Snowie ei voi oikein hyvin". Soitin Äidilleni ja sain kuulla että rakas kissamme Snowie oli jouduttu lopettamaan. Rakkaalla karvaturrilla oli keuhkoissa kasvain ja hengitys oli hyvin vaikeaa. Torstaina Äiti oli vienyt raukan lääkäriin joka oli epäillyt astmakohtausta ja antanut kortisonia(?), mutta perjantaina kun tilanne oli sama, oli Äiti palannut uudelta reissulta yksin. Rakas kissa nukkuu nyt puutarhassamme Pornaisissa kaverinsa Poesjen vieressä. Ikävä tulee, mutta muistot hellästä ja rakkaasta jättiläisestä säilyvät mielessä ikuisesti.

Yhteistoimintaharoitus - tekemsen meininkiä

Eräs alikersantti oli sanonut perjantaina että "Nyt niitä hymyilyttää, sunnuntaina vituttaa ja maanantaina ne on ihan hajalla." No ei nyt ihan noin, mutta ei se kauaa liipannut.

Lauantaiaamuna herätyksen jälkeen teimme yksikön pihalla trangialla ruoat sissimuonapakkauksesta. Söimme hyvin, sillä meille oli luvattu fyysinen päivä. Sitä se tulikin olemaan. Ruokailun jälkeen fiilis oli katossa: meille käskettiin varustukseksi mm. seikkailijahatut, eli asiaan vihkiytymättömille tiedustelijoiden käyttämä lierihattu jota useimmat varusmiehet eivät käskettynä käytä ikinä. RUK kurssi tulisi harjoituksessa toimimaan A2 keltaisena, eli esittäisi omien joukkojemme vihollista. Tehvävämme oli toimia tiedustelijoina kaukopartiossa. Kerrankin jotain muuta kun kasaa teltta, pura teltta jne.
Lähdimme kymmenen aikaan marssimaan kohti Tuohikottia ensimmäiselle etapille. Etapilla meille kerrottiin määränpäämme ja karttaan merkittiin mm. vihollisalueita. Viholliskosketusta ja kiinnijäämistä tulisi välttää, sillä mehän tosiaan olimme vihollisia ja meidät olisi voinut ottaa jopa kiinni. Etenimme etapilta metsiä pitkin kohti määränpäätämme, ja saavuimme sinne viimein noin kymmeneltä illalla.

Ilta ei vielä päättynyt, ehei. Lähdimme liki heti syötyämme tiedustelemaan kilometrin säteellä olevia vihollisryhmityksiä. Eksyimme hetkeksi rämeiselle suolle, tetsasimme vihollisen vieressä ja saimme selville tukikohtien rakenteen. Puoli neljältä pääsimme viimein takaisin teltallemme ja osa ryhmästä meni nukkumaan. Ryhmänjohtajana hommani oli vielä esitellä tiedustelun tulokset Kapteenille ja määrittää kipinävuorolistat. Unta sain itse päivällä kolme tuntia.

Sunnuntai kului erinäisten hyökkäysten ja puolustusten sekä kaikkien rakastaman 100kg kaverin 300 metrin evakuoinnissa.
Aamulla saimme mahdollisuuden käydä äänestämässä Tuohikotissa vaalibussissa. Oman ääneni annoin Uudenmaan Yrittäjien toimitusjohtajalle Petri Graeffelle joka on jo pitkän ajan tehnyt työtä pienyritysten eteen. Numerohan on 297. Ja kyllä, olen julkinen tukija. Mutakin ehdokkaita toki on, hyviä sellaisia, eikä yksi ehdokas sovi kaikille. Tärkeintä on että oikeasti miettii ketä äänestää, sillä hutkaistu äänestys tai äänestämättä jättäminen on ihan yhtä tyhjän kanssa. Joku fiksu on joskus sanonut että "Demokratia ei toimi koska ihmiset ovat liian tyhmiä". Se pitää paikkansa, sillä jos ei äänestä tai antaa äänensä kauneimmalle vastakkaisen sukupuolen ehdokkaalle on demokratia ihan yhtä tyhjän kanssa.
Sade alkoi ripottamaan iltapäivällä uhkaavasti. Söimme päivällisen jonka jälkeen tehtävämme oli hyökätä vihollisen ryhmitykseen, vetäytyä nopeasti ja aloittaa siirtyminen ensimmäiselle etapille takaisin päin. Matka etapille meni ennätysajassa, sillä se oli kotimatkan alku. Etapilla saimme kuitenkin odotella toista tuntia vesisateessa ja viimassa että kaikki ovat paikalla jonka jälkeen jatkaisimme matkaa.

Ensimmäiseltä etapilta toiselle olikin jo pidempi matka, mutta taitoimme sen hyvää vauhtia. Eräässä kohdassa sattui meitä kovasti huvittanut tapaus jossa skarppi sotilaspoliisi taputti tiellä kaksi kertaa. En keksinyt muuta kuin taputtaa kolme kertaa vastaukseksi, ja sehän tepi. Heilläkin oli käytössä sama tunnustaputus ihan sattumalta. Hän tuli lähemmäksi ja kysyi mitä miehiä olemme. Sekunnin miljoonasosan epäröinnin jälkeen totesin. "Viestimiehiä!" pieni virne naamalla. Sotilaspoliisi oli silminnähden helpottunut ja sanoi "No hyvä, mä jo pelkäsin että olisitte vihollisen tiedustelijoita!". Eihän me sellasia, hah. Matka jatkui etapilta etapille kunnes pääsimme menomatkan ensimmäiselle etapille soramontulle jossa meitä odotti pieni hengähdystauko ja nuotiot. Lepäsimme tunnin luokkaa ja söimme nuotion äärellä.

Kotitaival alkoi iloisissa merkeissä ja taittuikin ennätysajassa. Jalkapohjat olivat rakoilla, joka askel sattui, mutta nouseva aurinko ja lähestyvä kasarmi tuntuivat antavan porukallemme uutta pontta. Kasarmille päästyämme vmtl-taistelijat olivat laittaneet trangioita valmiiksi kiehumaan ja pääsimme saman tien syömään. Ruokailun jälkeen siirryimme auditorioon palautetta varten. Kerrattakoon uurastus lyhykäisyydessään: 66 tuntia hereillä, kolme unessa. Kilometrejä yhteensä 70-80 kappaletta. Rakkoja kummassakin jalassa.
Palautetilaisuudessa saimme melkoisen hyvät palautteet, ja me maaliin päässeet saimme myös kuntoisuuslomat urakastamme. Homman kruunasi komppanian päällikkö joka oli ostanut simaa ja kakkua meitä kestitäkseen. Selvisi viimein miksi pakki ja luha kuuluivat oppituntivarustukseen.

Loppupäivä meni varustusta huoltaessa, ja sain pari tuntia nukuttuakkin kunnes pääsin anomalleni päivän lomalle hoitamaan firman asioita. Kävimme illalla Paulan ja Äitini kanssa Chicosissa syömässä, ja aamulla mätin kilon korvapuustin, mokkapalaa, croisantin sekä custom lämpimän leivän kulmakonditoriassa. Heti, vaikkakin lyhyt sellainen, oli mahtava kun sen sai viettää rakkaimpien kanssa.

Lomaltapaluu ja varusterumbaa

Tiistaina palasin tosiaan lomilta. Viimeistä kertaa vekaralle. Koko matka meni miettiessä tulevaa Haminan komennusta, ja tietenkin myös työasioita sillä firmalla on nyt täysi hönkä ja sesonki päällä.

Yö oli hyvin vähäuninen, sillä mietintä jatkui ja jatkui. En edes tiedä mitä kaikkea mietin, mutta sellainen hyvä parvi perhosia on vatsassa noinniinkkusta hyvässä mielessä.

Tämä päivä, keskiviikko siis, on kulunut varusteita pakatessa. Sain kaiken pakattua heti aamusta, ja tätä kirjoittaessa jäljellä on muutamia oppikirjoja ja komennukselle mukaan otettava varustus.

Kapteeni jakoi meille puolisen tuntia sitten myös koulutushaaramerkit. Saan itse käyttää Pioneerin hihamerkkiä. Koko kurssi oli yhtä hymyä, ja hyvällä tavalla gonahtanut näinä parina vimeisenä päivänä. Itsekkin kysyin äsken merkkienjaossa että mites kun minulla on jo pioneerien merkki, niin käytänkö sitä vai viestimerkkiä? Sain vastaukseksi pioneerin merkin johon jatkoin kysymyksellä että saanko juhlia korpossa. RU-kurssi mukaanlukien kapteeni hörähtivät vain nauruun.

Kirjoitan seuraavat kuulumiset varmaankin Haminasta upseerioppilaana.
- Yrittäjä, aliupseerioppilas, van Schevikhoven