Kesäyön marssi 2019

by

Viikko takaperin lauantaina marssittiin Tuusulan kesäyön marssi, jonka järjesti MPK. Tässä viikon sulattelun jälkeen, ja rakkojen parannuttua, voinee tästäkin kirjoittaa vähän tarinaa.


Marssi kiersi Tuusulanjärven, matkamme koko pituuden ollessa 48km. Rantoja pitkin matkaa kertyy reilu 20 km, eli vähän oli detouriakin matkassa.

Koko reitti oli merkitty todella hyvin. Missään vaiheessa ei ollut epäselvää mistä piti kääntyä. Järjestävä porukka oli todellakin nähnyt vaivaa, ja vieläpä oikeissa asioissa.
Samoin huoltopisteet toimivat ja niillä pysähtyminen oli nopeaa. Huoltopistekkään ei toimi yksin, vaan siellä päivystää joku viimeiseen marssijaan asti.
Nöyrä kiitos siis kaikille marssin järjestelyyn osallistuneille!

Aloitimme matkan iltapäivällä kello 16.00 Tuusulan urheilukeskukselta. Marssijoita eri matkoille lähti matkaan yhteensä 210. Soittokunta soitti - olikohan ratsuväen marssia - ja kaikki taisivat ihan kirjaimellisesti marssia soittokunnan ohi, vaikka tämä todellisuudessa kävelytapahtuma olikin.

Taitoimme matkaa noin 6.5km/h vauhdilla hyvällä sykkeellä ja fiilikset katossa. Pakkohan se oli, koska kaikki tiesivät että kilsoja on edessä, ja tavoite oli päästä kohtuullisessa ajassa maaliin.
Me muut lähdimme matkaan siviilivarustuksessa, mutta Jere - kuten kuvasta näkyy - valitsi vanhan ulkomaidenkin reissulla käyneen pukunsa ja alkumatkalle maiharit. Aika jäätävä kunnioitus tuota valintaa kohtaan.

Kiersimme jostain Keravan kautta Järvenpään rantapuistoon, jossa odottikin kotikerhomme Järvenpään Reserviupseerikerhon huoltopiste. Huoltopisteellä oli tarjolla banaania, korppuja, suolakurkkuja sekä muutamaa sorttia juomaa.

Rantapuistosta otimme suunnan kohti Järvenpään Kaakkolaa, jossa me 48 km matkaa taittavat lähdimme hakemaan vauhtia vähän kauempaa pohjoisesta Puolimatkan tuntumasta. En edes tiennyt että meiltä Jäkestä löytyy niin kaunista maalaismaisemaa ennen tätä lisälenkkiä. Kyllä kelpasi kävellä kauniissa kesäillassa, vaikka lämminhän tuo toissa lauantai kyllä oli.

Lisälenkin jälkeen reittimme suuntautui jo etelään Tuusulanjärven länsirantaa pitkin. Huoltopisteitä osui matkalle noin seitsemän kilometrin välein. Juomaa puolestaa kului seitsemän kilometrin matkalla reilussa tunnissa puolesta litrasta noin kahdeksaan desiin. Ainakin itse pyrin ennemmin juomaan vähän liikaa, kuin liian vähän, vaikka pysähtyminen ylimääräisen nesteen poistoon tarkoittikin sitä, että loppuporukka juostaan kiinni.

Kävelimme aurinkoista kävelytietä Tuusulanjärven rannan tuntumassa. Yhtäkkiä punainen nuoli osoittaa reitin kääntyvän oikealle, heinittyneelle peltotielle. Ok. Sinne siis. Pidimme Ellan kanssa kärkeä, ja onneksi huomasimme reitille sattuneen ruohikon kätkössä olleen ojan. Ei kaaduttu, hehe.
Jos peltovalinta ihmetytti, niin niin ihmetytti kyllä seuraavakin askel. Nuoli nimittäin osoitti suoraan sankkaan pajupusikkoon. Nanosekunnin mitvit -hetki, mutta sinne vain. Metsä toi mukavaa vaihtelua reittiin, mutta sitä ei vaan osannut odottaa kun takana oli jo pitkä matka tehtyä tietä.

Suuntasimme siis erinäisten polkujen ja metsien kautta kohti Rusutjärveä, jossa jokainen meistä jo tunsi jaloissaan, että nyt on muuten tultu jo tovi. Tahti pysyi hyvänä, ja jokainen porukasta toimi jäniksenä ja vetäjänä vuorollaan. Hidastaminen olisi siirtänyt maaliintuloa paljon. Kävelimme tutun Metsäpirtin leirikeskuksen ohi, jossa on joskus joku Avak koulutuskin ollut. Rusutjärvi siinsi oikealla, ja vasemmalla avautui kaunista mäntymetsää. Kilometri myöhemmin naureskeltiin Ellan kanssa, että on tämäkin tapa viettä lauantai-iltaa, kun huomattiin että yhdessä mökissä on palju tulilla ja kunnon bileet käynnissä.

Rusutjärveltä seikkailimme kohti lähtöä Tuusulan urheilukeskukseen. Matkaa oli jäljellä noin 14km, eli ihan suorinta tietä ei vielä menty. En oikein osaa kertoa reittiä, koska pienet hiekkatiet ja maalaismaisemat olivat sellaisia, ettei siellä nyt vaan ole ikinä tullut käytyä - mulla ei siis ollut pienintäkään käsitystä siitä missä me tarkalleen oltiin :D

Keskellä kaunista Suomen kesää, keskellä kaunista naapurikuntaa Tuusulaa, oli taivaallista. Pidimme vaihteeksi Jeren kanssa perää, ja marssimme valtaisan peltoaukean keskellä noin kilometrin mittaista suoraa hiekkatietä.
Sumu hiipi hiljaa pelloille, ilma viilenee, paikallinen isäntä oli äsken moikannut meille iloisesti pihaltaan. Hyttyset inisee. Yhtäkkiä välähtää, seuraavaksi pamahtaa - ukkonen jyrisi kaukaisuudessa. Käki kukkui. Taivaanrannassa näkyi majesteettinen korkealle kohoava kaukainen ukkospilvi, joka enteili sadetta.
Näillä sanoin voisi yrittää kuvata fiilistä joka tuossa kohden oli. Uskomattoman hieno hetki ja maisema jonka muistaa lopun ikää.

Viimeiset seitsemän kilometriä olivat varmasti koko porukalle ne raskaimmat. Reidet hapoilla ja jalkapohjat turvoksissa viimeinen asia jota kannattaa edes harkita, on pysähtyminen, koska liikkeelle lähteminen tuntuu aika infernaaliselta. Viimeisellä huoltopisteellä en edes pysähtynyt, vaan kävelin ympyrää ja join siten.

Marssimme kukin tavallamme ja omaa tahtia askel kerrallaan kohti maalia. Tahti hidastui selkeästi. Tuusulan urheilukeskukseen mentäessä viimeinen alamäki oli jopa surkuhupaisa, koska jokainen alamäkeen astuttu askel sai irvistyksiä marssijoiden kasvoille.

Niin vastoin logiikkaa kuin tämä onkin, oli lopussa oikeastaan helpompi hölkätä kävelyvauhtia aina hetken. Pohkeet kun tekivät silloin töitä reisien sijasta.

Etenkin loppumatkasta toi porukka oli se joka tsemppasi ja sai meidät pysymään kasassa. Jokainen oli vuorollaan peesannut, vuorollaan vetänyt, ja se on tämän koko tarinan pointti. Tohon porukkaan kuulumisesta voi olla vaikka vähän ylpeäkin!



Viisi metriä ennen maaliviivaa pysähdyimme. Olimme jo sopineet niin etukäteen. Emme voineet pysähtyä tai hidastaa aiemmin, koska siitä ei olisi enää päässyt liikkeelle. Odottelimme siis ennen maalia, että saimme koko ryhmän kasaan. Sillä ei ollut väliä mihin sijoitumme, vaan sillä että tulemme yhdessä maaliin. Ekassa kuvassa pääsemme yhtenä joukkueena, rinta rinnan kädet olalla maaliin.

Ensivuonna tämä täytyy ottaa uusiksi. Erityisesti jos kuvassa näkyvä ryhmämme Panu, mä, Juho, Ella ja Jere saadaan jälleen kasaan täysilukuisena. On se huikee jengi!

Lähtötunnelmissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Willem van Schevikhoven (@vanschevikhoven) jakama julkaisu



Puolimatkassa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Willem van Schevikhoven (@vanschevikhoven) jakama julkaisu



Maalissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Willem van Schevikhoven (@vanschevikhoven) jakama julkaisu