P-kausi viikko 5: Valaviikko

by




Takaisin intin arkeen

Saavuin tiistaina illalla kassulle jossa oli vain kourallinen varusmiehiä. Oma tupani oli aavemaisen tyhjä, ja nukuin siellä yksin jostain syystä aika rauhattoman yön.
Aamulla tuli kiva sattuma että komppanian varapäällikkö rva. kapt. heitti mut leirille. Siinä ehti 20km matkalla jutella niitä näitä, ja kävi ilmi ettei rouva ole mua kun muutamia vuosia vanhempi.

Leirillä pääsin heti kättelyssä viskomaan käsikranaatteja ja ampumaan kertasingolla valojuovat tauluun. Kummatkin meni suorituksina hyvin, joskin odotin jotain mullistavampaa. Aamupäivä kului erinäisillä rasteilla jonka jälkeen lähdettiin hiihtämään kasarmille. Hiihdimme noin puoleen väliin jonka jälkeen siirryimme autoilla kassulle. Päivällinen syötiin metsässä vaikka kassulla olimmekin, liekkö joku pienoinen haisu lähtenyt porukasta kun voinut päästää mukeen.

Näin jälkeenpäin harmittaa vielä enemmän että missasin leirin, sillä sen takia torstainen viikkokoe meni ihan reisille kun leirin aikana opetettuja asioita kysyttiin paljon. Kertailin asiat nyt viikonloppuna, mutta olisi tietenkin ollut ihan jees kertoa jo etukäteen mitä pitää opetella kun leirin missaan - etenkin kun sitä kouluttajiltakin kysyin jo hyvissä ajoin ennen leiriä.



Valan kenraaliharjoitukset

Torstai menikin valaan valmistautuessa. Sattuneesta syystä paikkani valassa on aivan komppanian päällikön vieressä, ja se aiheutti pieniä paineita. Harjoituksissa vierestä kuului vittua ja perkelettä oikein urakalla kun porukka teki vääriä asioita väärään aikaan. Siinä seistessä meni vähän munat rusinoiksi sillä siinä jos jossain ei tahdo mokailla edes sitä vähää mitä muodon suojissa saa anteeksi.

Illalla vedin vielä höyläkaljun pääkoppaan. Koko joukkueessa oli lopulta alta viisi joilla oli enää hiuksia päässä. Ihan kiva perinne, ja jotenkin kummasti jopa tykkään tästä uudesta lookista. Taidan kokeilla viikon pari miltä tää tuntuu ja kasvatan sitten takaisin jos vanhaa alan kaipaamaan. Partakoneella kun ajaa kerran päivässä niin pysyy hyvä pituus ja lomille lähtiessa tietenkin turtlewaxit päähän, hehe.



Valapäivä ja kutsuvieraslounas

Valapäivä alkoi poikkeuksellisesti vasta klo 6.40. Kaikki tuntui olevan valmista, ja aamulla kerrattiin vielä hattutemput ja lauluosuuudet. Itse valaosuus ja paraati alkoi puolilta päivin. Oli kieltämättä hienoa marssia komppanian eturivissä paraatimusan soidessa ja päästä valassakin eturiviin.

Valassa meni kuten suunnitellusti, ja lauluakin sain aikaiseksi kun sitä oli illalla hartaasti harjoiteltu. En tottapuhuen olisi uskaltanut seistä siinä päällikön vieressä tuppisuuna sillä niinhän se menee että kun saa tunnustusta niin pitää sitten sen mukaan myös suoriutua, ja kuten todettu kapteeni ei sössimiseen kovin suopeasti suhtaudu. Valan meille luki 90-vuotias sotaveteraani.

Valan päätyttyä lähdimme kentältä järjestäytyäksemme ohimarssia varten. Haimme vauhtia kassulta ja marssimme väkijoukon keskeltä muken suuntaan. Muken kohdalla paraatikadun päässä minun oli määrä poistua muodosta vauhdissa ja antaa aseeni kouluttajalle. Tein sen oikein vimpan päälle viemällä aseen vauhdissa eteen, siitä sitten kouluttajalle ja vierellä paikallaan marssimalla muodon perälle josta livahdin mukelle.

Kutsuvieraslounas oli todella hieno kokemus. Paula ja Äiti olivat toki tilaisuuden kauneimmat naiset, ja Paulan uusi mekko säväytti tätä solttupoikaa kummasti. Muke oli katettu oikein pöytäliinoilla ja oikeilla - siis posliinisilla - lautasilla ja suorilla ruokailuvälineillä. Meininki oli aika rentoa, ja sain kunnian istua pataljoonamme komentajaa vastapäätä. Lounas oli hyvä tilaisuus mainita omista suunnitelmista ja lähtökohdista intin suhteen, ja niin teinkin. Pääosin keskustelu kuitenkin painottui maanpuolustukselliseen ja yleiseen smalltalkkiin aiheesta kuin aiheesta.

Sotaveteraanille luovutettiin tilaisuudessa Karjalan prikaatin risti(?), ja hän piti vielä myöhemmin lounaalla puheen joka herätti ainankin itselläni aika isänmaallisen kunnioituksen tunteen 90-vuotiasta kapteenia kohtaan.
Ruoaksi meillä oli, kuinkas muutenkaan, hernekeittoa ja pannukakkua. Erikoista lounaassa oli se, että se oli ensimmäinen ja aika varmasti viimeinen kerta kun mulle tarjoillaan armeijassa pöytään yhtään mitään, haha.
Seurueemme tuli oikein mallikkaasti juttuun, ja olimme viimeisten poistuvien joukossa. Lounaalta lähdimme Äitini ja Paulan kanssa käymään kassulla katsomassa tupaa.

Nimitys pioneeriksi tarkoitti sitä, että päivän päätteeksi pidetyssä lomatarkastuksessa meille jaettiin koulutushaaramerkit hihaan. Kapteeni jakoi ne meille, ja häntä toki kiitettiin "kiitän hra. kapt.". Kohdallani kiitin, mutta hilpeyttä aiheutti hänen jatkokysymyksensä "Miten lounas meni". Vastasin vain "Kiitos hra. kapt. Hyvin hra. kapt".



Erityistehtäviin ja 347

Perjantaina sain vielä päivän päätteeksi tekstarin jossa kerrottiin että minut on valittu Helsinkiin Puolustusvoimien pääesikuntaan viestintäosastolle erityistehtäviin. On loistava fiilis päästä hienoon paikkaan ja mielenkiintoisiin tehtäviin joissa voin oikeasti hyödyntää myös siviiliosaamistani. Kuten toivoin, suosittelu johtajakoulutukseen on myös joten tässä välissä käydään sitten AUK ja toivonmukaan RUK.

Niinhän sitä kuuluu sanottavan että aukkiin joudutaan mutta rukkiin päästään. Syke ja näytöt on tähän mennessä olleet hyviä, joten tuo auk nyt on aika "varma" jos vertaa yleiseen suoritustasoon. Ruk taas on se minkä eteen tuolla sykin, eli pitäkäähän peukkuja että Hamina tulee vielä tähän väliin.
Näiden jälkeen siirryn tokan P-kauden jälkeen tai sen aikana Helsinkiin ja aloitan tehtävät esikunnassa. Punkka siirtyy siis Santahaminaan josta kuljen päivittäin julkisilla "työpaikalle".
Summa summarum: 2/3 tavoitteista on täyttynyt. 347 palvelusaika siis ja mielenkiintoinen tehtävä jossa voin hyödyntää osaamistani. Ruk on se kolmas.



Fine dining ja läksiäiset

Viikonloppuna juhlittiin ystävieni Tompan ja Jaanan läksiäisiä. Kaverukset päättivät erittäin kunnioitettavasti repäistä ja muuttaa Espanjaan joksikin aikaa. On hienoa että kaveruksilla riittää rohkeutta heittäytyä elämän vietäväksi silloin kun se on mahdollista. Ne on niitä juttuja joita mietitään sitten vanhana kun elämä on jo eletty. Ette tule katumaan!

Nyt sunnuntaina meille tulee vielä ystäväpariskunta syömään. Paula on kattanut pöydän oikein koreasti ja uunista tulee jo melkoiset tuoksut joista päästään nauttimaan. Tähän väliin käydään vielä Paulan mummun 80v synttäreillä. Aavistuksen särkee vielä päätä eilisten läksiäisten seurauksena, mutta on sitä ennenkin pienissä vapinoissa edustettu :)

Viimeisenä pitää vielä kehua Järvenpään uutta pizzeriaa No Stoppia. Vaikka nimi toisin kehoittaa, kannattaa paikkaan pistäytyä sillä pizzat ovat oikein maukkaita. Päivällä on ihan perus ruokailuvälineet, ja yöllä siirrytään tutun kaavan mukaan muovi/pahvilinjalle.