Et äänestänyt. Se oli kannattajakortti. Ennakkoäänestys alkaa tänään 17.1 ja päättyy 23.1. Vaalipäivä on 28.1. Eilen ministeri Häkkäsen saadessa Järvenpään Cafe Niinistön ääriään myöten täyteen nousi keskusteluissa esiin ihmisten huoli siitä, että osa meistä ajattelee äänestäneensä jo. Kaksi ehdokastahan nimittäin on saavuttanut ehdokkuutensa kannattajakorteilla. |
Kannattajakortin täyttänyt jos joku haluaa äänensä kuuluviin. Kokenut äänestäjä tietää eron kortin ja vaalitilaisuuden välillä, mutta moniko ensikertalainen ei avaa saati huomaa ajoissa maistraatin kirjettä ajattellen oikeutensa jo käyttäneensä. Tokaisut ”se oli sitten siinä” tai ”mä äänestin jo” ovat karua kuultavaa.
Epähuomiossa äänestämättä jättämistä voi tarkastella karkeasti kahdella tavalla. Joko niin, että kansa saa sellaiset johtajat kuin se ansaitsee, tai niin että kaikkien äänen kuuluviin saaminen on tinkimättä tärkeintä.
Kummallekin mielipiteelle löytyy varmasti perusteluita kahvipöydissä yllin kyllin, ja kiihkottomasti tarkasteltuna ne herättävät ajoittain mielenkiintoisia keskusteluja aina delegatiiviseen hajautettuun demokratiaan asti. Itse olen sitä mieltä että kaikkien ääni pitää saada kuuluviin myös uurnalla, erityisesti niiden jotka eivät tietoisesti jätä äänestämättä.
Vaalitenttejä ja keskustelua seuranneena alkaa tahti tässä vaiheessa loppusuoraa kiihtymään. Useasta ehdokkaasta on löytynyt uusia, aiemmin vain taustalle jääneitä puolia ja jopa miltei uusia persoonia. Vaikka kaduilla kuulee usein tokaisun, että vaalit ovat varmat, saamme me suomalaiset joka tapauksessa erittäin kiinnostavat vaalit.
Vaalit herättävät myös paljon keskustelua, joka kantaa pitkälle maamme kehityksessä kun moni kissa ja miksei koirakin on nostettu pöydälle. Valtakunnan päätöksenteon kannalta on todella hedelmällistä, että kipeitä ja mielipiteitäkin halkovia asioita käsitellään ja ne nousevat eri näkökulmista pohdittuina tapetille.
Keskustelemalla ja erityisesti kuuntelemalla eriäviä mielipiteitä, omakin mielipide jalostuu. Tämä on poliittisen keskustelun todellista antia – mikään ei muutu jos olemme kaikesta samaa mieltä.
En usko tämän varsinaista tulosta kummoisesti muuttavan. Niin pienestä määrästä puhutaan. On kuitenkin jokaisen suomalaisen oikeus ja tavallaan velvollisuuskin äänestää, ja olisi sääli jos osa ei epähuomiossa ääntään pääsekkään antamaan.
Willem van Schevikhoven
Järvenpään Kokoomus, varapuheenjohtaja