Teemoja vai arvoja?
Pysähdyin lukemaan vanhempia kirjoituksiani sivuilla ja kolumneissa jo poliittisen urani aamunkoitosta. Havahduin tosiaan että teemat – arvot – ovat olleet jo pitkään hyvin pysyviä. Pitkäaikaisten arvojen varassa on luonteva toimia ja säilyttää suunta tekemisessä.
Terve talous on vaihtunut kestävään talouteen ja kestävä kasvu on siinä merkittävässä roolissa. Veronmaksajan rahan vastuullinen käyttö on edelleen ydin.
Yksityisten yritysten menestymismahdollisuudet ja kannustaminen yritteliäisyyteen leikkaa sekin läpi politiikkaani: palveluseteli, reilu kilpailu eli suorahankintojen välttäminen, pienyritysten osallistaminen hankintoihin, ja elinkeinopalvelut istuvat kaikki arvoon, jossa yritykset ja niiden luomat työpaikat voitelevat niin talouden rattaita kuin tuottavat valtavasti hyvinvointia asukkaille.
Digitaaliset palvelut ovat ennenkaikkea tehokkuutta ja laatua. Niiden kautta tuotetaan yhä käytettävämpiä ja laadukkaampia, samalla hyvinvointialueelle kustannustehokkaita palveluita.
Jos nämä pelkistetään käsitteisiin, arvoihin, nousevat esiin vastuullinen julkisen rahan käyttö, yksilön vastuu ja vapaus päättää omista rahoistaan, kannustaminen toimeliaisuuteen ja yrittämiseen, sekä turvallisuus ja hyvinvointi. Kaikilla näillä rakennetaan reilua ja kannustavaa Suomea – kunnasta, hyvinvointialueelta, ja toivottavasti eduskunnasta.
Oikeasti oikealta
Kestävää taloutta, maltillisia investointeja, järkevää kasvua ja elinvoimaa yrityksistä! Olen kokenut kunta- ja aluepäättäjä, ja tavoitteenani toimia yhteisiä varojamme – eli Sinun ja minun eurojamme – kunnioittaen. Yrittäjä, reserviupseeri (ltn) ja herrasmies, palveluksessasi!
Olen jotenkin vierastanut vaaliteemoja, niistä syntyy ajatus, että ne ovat jokin ohimenevä asia. Arvot ovat pysyvä pohja, joka luotsaa läpi elämän sen monissa yhteyksissä.
Visioni on Suomi, jota on kunnia puolustaa jatkossakin – maa, jossa ihmisistä huolehditaan, ahkeruuteen kannustetaan ja siitä palkitaan, ja veronmaksaja saa panokselleen vastinetta.
Kunnassa
👍 Kestävä talous tarkoittaa jatkuvaa hereillä oloa ja tehokkuuden hakemista. Ei ole olemassa “kerrasta kuntoon” -ratkaisuja, vaan tehokkuus on osa jokapäiväistä päättäjän työtä, jokaisen päätöksen kohdalla.
👍 Maltilliset investoinnit tarkoittavat harkintaa siitä, onko investointi aidosti tarpeen, onko sille laadukkaita kustannustehokkaampia vaihtoehtoja, ja ovatko sen osat kaikki perusteltuja. Lähtökohdan pitää olla velkaantumisen hillintä, ja rakennuksia ennemmin korjata ja huoltaa, kuin purkaa ja rakentaa uusia.
👍 Yritykset tekevät elinvoiman ja luovat työpaikat. Yritysten – myös pienten – toimintaedellytykset kuten liiketilojen saatavuus ja monipuolisuus sekä hankintakriteerit kuten paikallisten yritysten työllistämisvaikutus pitää huomioida entistä vahvemmin.
👍 Hallittu kasvu tarkoittaa maltillista rakentamista, ja enemmän perheasuntoja. Nykyinen kasvuvauhti on liian kova, ja on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan, hintatason laskuun, sekä keskustan rauhattomuuteen.
Hyvinvointialueella
👍 Kestävä talous tarkoittaa palveluiden sovittamista alueen rahoitukseen. Toiminnassa pitää siis keskittyä ydintekemiseen nykyaikaisin työmenetelmin, toimivilla palvelupoluilla sekä mahdollisesti omalääkärimallilla, jota kannatan. Asiakkaalle sujuvat yhden luukun palvelut ovat hyvinvointialueelle kustannustehokkaat.
👍 Nykyaikaiset palvelut tarkoittavat sitä, että digipalveluita tarjotaan vaihtoehtona laajasti asiakkaille, joille niiden käyttö on sujuvaa. Alueen tulee ottaa tuottavuusloikka ja mahdollistaa sähköiset ajanvaraukset ja asiointi mahdollisimman laajasti – tämä on sekä asukkaan että alueen etu, jossa asiakaspalvelun resursseja vapautuu muuhun työhön.
👍 Arvokas ikääntyminen tarkoittaa tukea asua kotona niin pitkään, kuin mahdollista. Talkoisiin tarvitaan moderni hyvinvointialue, sujuva hoiva, ja välittävät omaiset. Tämäkin on yhteinen etu, ja hoivapaikkoja riittää paremmin niille, jotka eivät voi enää kotona asua.
👍 Palvelusetelin käyttö laajasti. Yksityisten yritysten – myös pienten – on oltava osa palveluntuotantoa laajasti. Yritysten tuottamat palvelut ovat tutkitusti usein kustannustehokkaampia, ja niiden laatu hyvää. Palveluseteli ja monituottajamalli on otettava laajasti käyttöön alueella. Myös tämä on sekä alueen taloudellinen, että asiakkaan laadullinen etu.
Olen työskennellyt teemojeni eteen jo kaksi kautta kaupunginvaltuutettuna ja viime kauden aluevaltuutettuna. Haluan jatkaa työtä veronmaksajan hyväksi.
📳 Valtuutettuna haluan olla läsnä ja saavutettavissa. Minuun saa olla yhteydessä koko kauden ajan.
Näiltä sivuilta löydät lisää tietoa teemoistani, ja somealustoille julkaisen niistä myös tiiviit videot. Kysyäkin saa – mailaa info@willem.fi, tai laita somessa viestiä!
Voit myös lukea tarkan talouden ja maltillisten investointien arvoista tarkemmalla tasolla, arvokkaan ikääntymisen ja toimivien palveluiden mietteitä, tai siitä mitä saimme aikaan kuluvalla kaudella.
Haluatko olla mukana? Katso tästä miten voit olla mukana kampanjassani.
Ennakkoäänestys on 2.4. – 8.4., ja varsinainen vaalipäivä 13.4. Anna äänesi kuulua!
Numeroni ovat
👍 Järvenpään kuntavaaleissa 132
👍 Keski-Uudenmaan aluevaaleissa 2068
Ennakkoäänestys on avoinna 2. – 8.4., ja varsinainen vaalipäivä 13.4. Vaalit.fi -sivulta löydät kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestysohjeen, sekä aanestyspaikat.fi palvelusta ennakkoäänestyspaikat.
– Willem van Schevikhoven
#oikeastioikealta #kokoomus #järvenpää #keskiuusimaa #kuntavaalit #aluevaalit